Kalastusta, herkuttelua ja saunomista

Voimme järjestää täysin asiakkaiden toiveiden mukaisesti suunnitellun kalastuspäivä, tai vaikka kaksikin. Halutessanne nautitaan päivästä kaikilla herkuilla – kalastellen, ruokaillen ja saunoen. Kohdekaloina voivat olla hauki, ahven ja kuha vuodenajasta riippuen. Kalastusopas suunnittelee ja toteuttaa kanssasi unohtumattoman päivän.

Päivän aikana kalastetaan 4-6 tuntia Turun saaristossa. Tarjolla on aina evästä ja juotavaa sekä mahdollisesti myös maittava ruokailu. Kalastuksen jälkeen saaliskalat voidaan valmistaa herkuiksi tai ruokailla asiakkaan toiveiden mukaisesti. Päivän päätteeksi käytössänne ovat mökki ja sauna paljuineen..

Saunamökissä onnistuu myös yöpyminen ja illanvietto, jos haluatte nautiskella pidempään ja perusteellisemmin tai jäädä vielä toiseksikin päiväksi kalastamaan.

Päivän hinta muodostuu aina sisällön mukaan.

Ota yhteyttä ja suunnitellaan yhdessä ikimuistoinen kalastuspäivä saaristossa!

Turun saaristo – Turku, Naantali, Merimasku, Rymättylä, Kustavi, Parainen….

phone-handset
fiFinnish